08/10/2020
Tänk om – ett uppdrag som får en att stanna upp
Entä jos – tehtävä, joka saa ihmisen pysähtymään (suomenkielinen kännös tekstistä alempana)
Senaste natt hade jag ett helt vanligt nattskifte på fältet tillsammans med min patrullkompis. Det var en helt vanlig onsdagskväll som småningom övergick i torsdag natt. Vi körde med polisbilen på Strandvägen på väg mot Vasa. Vi hade inte bråttom någonstans utan körde lugnt fram genom den mörka natten.
Vi kom ifatt en personbil som väckte vårt intresse. Under åren som man jobbat på fältet har man utvecklat ett sjätte sinne för att se då allt inte står riktigt rätt till med bilister som man stöter på i trafiken. Bilen som nu körde framför oss hörde just till den här kategorin, det var något i sättet hur chauffören framförde bilen som gjorde att den fick vår uppmärksamhet. Vi satte på stoppljusen på polisbilen. Bilen svängde in på motorvägens avfart mot Vasa och stannade vid vägkanten. Vi stannade polisbilen en lite bit bakom och jag gick fram till förarsidan för att prata med chauffören. Jag knackade på sidorutan av bilen, ser på chauffören som tittar rakt fram och undviker ögonkontakt. Båda händerna kniper hårt om ratten, sekunden senare kör bilen iväg i full fart.
Jag hinner ändå få en skymt av vem chauffören i bilen är samt att det sitter en annan person bredvid i framsätet. Jag rusar tillbaka till polisbilen och 13 sekunder senare kör vi iväg längs motorvägen efter bilen. På 13 sekunder hinner man få ett litet försprång och vi ser endast baklamporna av bilen försvinna då den ca 2 km längre fram svänger upp på rampen till Farmaregatan. Vi svänger efter men har i det skedet inte mer synkontakt med bilen och vet inte vart den kört.
Uppe på rampen råkar vi få syn på en brand en bra bit från vägen i skogskanten. Först tanken som slår mig var, vem har tänt en brasa där mitt i natten? Sekunden senare förstår jag var det är jag tittar på. Det är en bil som brinner, tänk om det är bilen som vi kört efter. Vi stannar och jag rusar fram till bilen, utanför den ligger fyra unga personer av vilka två verkar vara medvetslösa/okontaktbara och de andra två vid medvetande. De som är vid medvetande klagar på smärtor och talar osammanhängande. Jag tar tag i den ena ungdomen, lyfter upp och ropar rakt ut: hur många var ni i bilen? Är någon kvar inne? Ungdomen svara snabbt, vi var fyra. Alla är ute, snälla hjälp de andra! De två som är vid medvetande visar jag med handen att spring ditåt, ta er bort härifrån med alla medel ni kan. Bilen kommer att övertändas. Nedanför mina fötter ser jag två livlösa kroppar som ligger, bara några tiotals centimetrar från bilen som brinner. Jag tog tag i byxlinningen på de båda, lyfte upp dem och började springa iväg mot de andra som satt en bit längre bort i dikeskanten. 30 sekunder senare är bilen ett enda eldhav, däck exploderar och bitar flyger omkring.
Tänk om vi inte sett vart bilen kört, tänk om den börjat brinna först efter att vi kört förbi, tänk om någon lämnat fast i bilen eller under den, tänk om...
Vi kallar räddningsverket till plats, bilen släcks och passagerarna i bilen får vård och transporteras till sjukhus. Min patrullkompis flyger ännu över området flera gånger med drönare för att kontrollera att det inte finns någon person som vi inte hittat. Inga fler personer hittas och vi kan övergå till att utföra platsundersökning på platsen. Vi har svårt att riktigt förstå hur bilen hamnat där den hamnat men kan efter en lite stund konstatera att den gjort en luftfärd på 48 meter efter att den kört upp på rampen. Under natten kommer det fram att endast en av dem som fanns i bilen hade säkerhetsbälte på sig. I samband med att bilen har slag ner i marken efter luftfärden har alltså de flesta slungats ut ur bilen. Ett under att alla som befann sig i bilen är i livet.
När situationen lugnat ner sig och adrenalinet lagt sig i kroppen kom rädslan, jag blev verkligen livrädd. Livrädd att någon gång hamna i en sådan situation där man bara står och ser på utan att kunna hjälpa personer i nöd.
Under senare tid har det förekommit en hel del vansinneskörning runt om i vårt område. Jag önskar att ni föräldrar till barn, såväl minderåriga som även myndiga berättar den här min berättelsen för era barn. Skuldbelägg ingen men ta och fundera en stund kring vilka konsekvenser olika handlingar kan ha, såväl för en själv som för andra. Hur ser det ut där ni bor, förekommer det farligt beteende i trafiken, kör man med olagliga fordon, kör man utan körkort och varför gör man på det sättet?
- Äldre konstapel Emil i Vasa –
*************************
Entä jos – tehtävä, joka saa ihmisen pysähtymään
Viime yönä olin ihan tavallisessa yövuorossa kentällä yhdessä partiokaverini kanssa. Tavallinen keskiviikkoilta alkoi pikkuhiljaa kääntymään torstaiyöksi. Ajoimme poliisiautolla Rantatietä pitkin Vaasaa kohti. Ajoimme rauhallisesti piemeässä yössä, koska meillä ei ollut kiirettä mihinkään.
Edessämme ajoi henkilöauto, joka herätti kiinnostuksemme. Kentällä työskentelemieni vuosien aikana on kehittynyt jonkinlainen kuudes aisti, joka hälyttää, kun liikenteessä kohtaamillani autoilijoilla ei näytä olevan kaikki kunnossa. Auto, joka nyt ajoi edessämme, kuului juuri siihen kategoriaan. Jokin kuljettajan tavassa ohjata autoa herätti huomiomme ja laitoimme poliisiauton pysäytysvalot päälle. Auto kääntyi moottoritien liittymärampille kohti Vaasaa ja pysähtyi tien laitaan. Pysäytimme poliisiauton hieman taaemmaksi ja minä kävelin edessä olevan auton kuljettajan puolelle keskustellakseni kuljettajan kanssa. Koputin auton sivuikkunaan, näin kuljettajan, joka katsoo suoraan eteenpäin vältellen katsekontaktia. Hänen molemmat kätensä puristavat rattia ja sekuntia myöhemmin lähtee auto liikkeelle täyttä vauhtia.
Ehdin kuitenkin nähdä vilauksen auton kuljettajasta ja että etupenkillä hänen vieressään istuu toinen henkilö. Juoksen takaisin poliisiautolle ja 13 sekuntia myöhemmin lähdemme ajamaan auton perään moottoritietä pitkin. 13 sekunnissa ehtii edellä ajava auto saamaan hieman etumatkaa ja me näemme ainoastaan auton takavalojen häviävän, kun se noin kaksi kilometriä kauempana kääntyy Tarhaajantielle johtavalle rampille. Me käännymme perässä, m***a olemme siinä vaiheessa kadottaneet näköyhteyden autoon emmekä tiedä, minne se on ajanut.
Rampin loppupuolella satumme huomaamaan tulipalon hyvän matkaa tiestä metsän reunassa. Ensimmäinen ajatukseni on, että kuka on sytyttänyt nuotion sinne keskellä yötä. Sekuntia myöhemmin tajuan, mitä näen. Siellä on palava auto, entä jos se on auto, jonka perässä ajoimme. Me pysähdymme ja minä ryntään auton luo. Auton ulkopuolella makaa neljä nuorta, joista kaksi näyttää olevan tajuttomia ja kaksi ovat tajuissaan. Tajuissaan olevat nuoret valittavat kipuja ja puhuvat epäjohdonmukaisesti. Otan kiinni yhdestä nuoresta, nostan hänet ylös ja huudan suoraa huutoa: kuinka m***a teitä oli autossa? Onko joku vielä sisällä autossa? Nuori vastaa nopeasti, että heitä oli neljä. Kaikki ovat ulkona, ole kiltti ja auta niitä toisia! Osoitan kädellä tajuissaan oleville nuorille, mihin suuntaan heidän pitää juosta, käsken heitä poistumaan palopaikalta kaikin keinoin. Auto tulee roihahtamaan tuleen. Jalkojeni juuressa näen kaksi liikkumatonta ruumista, jotka makaavat vain muutaman kymmenen senttimetrin päässä palavasta autosta. Otan kiinni molempien housujen vyötäröstä, nostan heidät ylös ja lähden juoksemaan kohti muita, jotka istuvat kauempana ojan reunalla. 30 sekuntia myöhemmin auto on yhtä tulimerta, renkaat räjähtävät ja palasia lentelee ympäriinsä.
Entä jos emme olisi nähneet, minne auto ajoi. Entä jos auto olisi syttynyt palamaan vasta, kun olimme ohittaneet sen. Entä jos joku olisi jäänyt autoon, tai sen alle, entä jos…
Kutsumme pelastuslaitoksen paikalle, auto sammutetaan ja auton matkustajat saavat hoitoa ja kuljetetaan sairaalaan. Partiokaverini tarkastaa alueen vielä useaan otteeseen lentämällä sen yli dronella, varmistaaksemme ettei onnettomuudessa olisi ollut vielä joku jota emme ole löytäneet. Muita henkilöitä ei löydy ja voimme jatkaa paikan paikkatutkinnalla. Meidän on vaikea ymmärtää miten auto on päätynyt sinne missä se on, m***a hetken kuluttua voimme todeta auton tehneen 48 metrin ilmalennon ajaessaan rampille. Yön aikana selviää, että ainoastaan yksi autossa olleista henkilöistä on käyttänyt turvavyötä. Siinä vaiheessa, kun auto on ilmalennon jälkeen iskeytynyt maahan ovat muut lentäneet autosta ulos. On ihme, että kaikki autossa olleet ovat elossa.
Kun tilanne on rauhoittunut ja adrenaliini laskenut, huomaan olevani peloissani. Pelästyin suunnattomasti. Pelästyin joutuvani joskus sellaiseen tilanteeseen, jossa vain joudun katsomaan sivusta, enkä pystykään auttamaan ihmisiä hädässä.
Viime aikoina alueellamme on esiintynyt melko paljon hurjastelua.
Toivoisin, että te vanhemmat, niin alaikäisten kuin täysi-ikäistenkin, kertoisitte tämän tarinani lapsillenne. Älkää syyttäkö ketään, m***a miettikää hetken erilaisten tekojen seurauksia, niin itsellenne kuin muille. Mikä tilanne on siellä missä asutte, esiintykö siellä vaarallista käytöstä liikenteessä, ajetaanko laittomilla kulkuneuvoilla, ajetaanko ilman ajokorttia ja miksi niin tehdään?
- Vanhempi konstaapeli Emil Vaasassa-
