JPH Motorsport

JPH Motorsport Rakas harrastukseni 20-vuotta, rakentelua, hifistelyä. Simulaattori harrastusta vuosikausia, satunnaista rata-ajoa. Tukijoitakin kaivataan!

Nyt tarkoitus lähteä virallisiin sarjoihin mukaan. Autot ja muutokset tehdään kaikki itse.

Nyt on pitkä pätkä menny taas, ettei ole kerennyt tehdä hirveitä asioita eteenpäin. Koulu ja työt tuppaa viedä aikaa, et...
16/05/2021

Nyt on pitkä pätkä menny taas, ettei ole kerennyt tehdä hirveitä asioita eteenpäin. Koulu ja työt tuppaa viedä aikaa, että voi voi.. Tein vielä autoon pari muutosta, koska en ollut tyytyväinen.
Tekniikka pistettiin uusiksi, eli nykyään mitsubishi evo 4 - 4g63t ja 4wd voimansiirto löys tiensä ja paikkansa. Tein pieniä suunnitelmia talven aikana mitä seuraavaksi lähden toteuttamaan.
Hammastangon kiinnitystä muokkasin 35mm ylöspäin ja autoa on tarkoitus tiputtaa toivottavasti jopa 50mm vielä. Katsotaan, mihin raja tulee vastaan 30-50mm välille se asettuu. Näin saa maksimoitua painopisteen mahdollisimman alas.
Fusionilla on hieman tullut testailtua mitä auto luultavasti näyttää kunhan sinne asti päästään.
Alusta geometria täytyy suunnitella takapäähän aivan uusiksi ja etupäätä muokattava. Paljon on vielä tekemistä ja enää vuosi opintoja jäljellä. Toivottavasti takapakista huolimatta tällä pääsisi testiä ajamaan jopa parin vuoden sisällä.

Pitääpäs tätä välillä päivitellä, on ollut hieman hiljaiseloa, m***a jotain on saatu aikaan. Halu olisi ollut käyttää Fo...
28/10/2020

Pitääpäs tätä välillä päivitellä, on ollut hieman hiljaiseloa, m***a jotain on saatu aikaan.
Halu olisi ollut käyttää Fordin omaa tekniikkaa, m***a kaikki kestävät ja päivityskelpoiset vaihteistot olivat niin kalliita, että ei ollut järkeä lähteä niitä enempää tutkimaan. Uusi tekniikka ja voimansiirto löytyi Mitsubishin 4G63T ja 4wd voimansiirto, kaikki EVO 4 kamaa. Näistä on hyvä jalostaa taas eteenpäin.
Sain myös vuoden kauppojen jälkeen viimein sportKA:n korisarjan.
Ostamani turvakaaret oli pettymys ja jouduin rakentamaan ne uudestaan ja istuttamaan osat vielä kertaalleen, heittoa oli ostetuissa joka suuntaan eivätkä ne olleet symmetriset. Täytyy vain jatkossakin tehdä itse... 🤬😀

Tuntuu hyvälle kun on päässy paljon eteenpäin tässä prokkiksessa! Turvakaariakin on päässy nyt mallaan ja sovittaan. Aut...
05/10/2019

Tuntuu hyvälle kun on päässy paljon eteenpäin tässä prokkiksessa! Turvakaariakin on päässy nyt mallaan ja sovittaan. Auto alkaa muistuttaa ja ihan kilpa-autoa. Kyl sitä tekemistä riittää, mut täytyy vaan koittaa mennä asia kerrallaan.

Sivuristikkoon pitää vielä muokkauksia tehdä ja hommata muutama suora putki lisää et saa tarvittavat tuet tehtyä yms.

Nyt tää on jo ajoittain kuitenkin ihan mukavaa 😀 ehkä jo ensikesäks? 😇

Pääsin vähän kaverin kanssa mallailee turvakaaria autoon ja tutkii paloja, että mikä menee minnekkä ja liite J on tullu ...
02/10/2019

Pääsin vähän kaverin kanssa mallailee turvakaaria autoon ja tutkii paloja, että mikä menee minnekkä ja liite J on tullu tutuksi.. 😃

Ei aivan täydellinen ollu sarjan tekijältä taivutukset, joudutaan apukuskin sivukaarta jollain muokkaileen ja tehdä vielä pieni korotus. Pääasia että turvakaaret on kuitenkin valmistumassa 💪😊

Ediäpäii!!

Tänään perjantai illan ratoksi mallailin isompia jarruja, piti muuttaa kiinnitystapaa ja tehdä ensimmäinen versio, jos e...
23/08/2019

Tänään perjantai illan ratoksi mallailin isompia jarruja, piti muuttaa kiinnitystapaa ja tehdä ensimmäinen versio, jos ei ole riittävän hyvä, täytyy testata eri napa rautoja. Jäähdyttämättömät 240mm muuttuu 324mm jäähdytettyihin ja jarrusatulat päivittyy brembon 4 mäntäsiin. jousittamaton massa säilyi lähes ennallaan. Vanha valurauta satula vs. aumiininen brembo, huomattava paino ero. Jarrulevy taas on huomattavan massiivinen. Luulisin ettei jarruteho lopu kovemmissakaan nopeuksissa 😄

23/08/2019
Moottori vihdoin 3 pitkän illan jälkeen läjässä 🤪👌🏼 sit ois ib5 laatikon niputus ja istutusta pikkuhiljaa autoon 😍
22/08/2019

Moottori vihdoin 3 pitkän illan jälkeen läjässä 🤪👌🏼 sit ois ib5 laatikon niputus ja istutusta pikkuhiljaa autoon 😍

Eilen piti testata uutta väriä pieniin yksityiskohtiin, hyvälle se näyttää RS frozenwhite auton väriksi ja RS blue pieni...
10/08/2019

Eilen piti testata uutta väriä pieniin yksityiskohtiin, hyvälle se näyttää RS frozenwhite auton väriksi ja RS blue pieninä yksityiskohtina soi hyvin 😋 koneen huolto menossa, välissä piti rakentaa yhden toisen härvelin vaihteisto, nyt pitäisi intoa saada vielä syksyyn läjätä oma vaihteisto kasaan uusilla osilla sekä istuttaa huollettu motti takaisin. Myös GAZ kisa alustan hankinta olisi edessä.. duunii ois paljon, yritettään taas mennä etiäpäi 🥴

Viimesen korvakkeen viimeistelystäkin kuvia 😊
10/07/2019

Viimesen korvakkeen viimeistelystäkin kuvia 😊

Tämmöstä taas saatu aikaan, päivitystä en oo saanu nyt tänne tehtyä toviin.. m***a somessa on voinut seurata etenemisiä ...
10/07/2019

Tämmöstä taas saatu aikaan, päivitystä en oo saanu nyt tänne tehtyä toviin.. m***a somessa on voinut seurata etenemisiä 😊 tuntuu vaan hyvälle kun asiat etenee ja kovaa työtä on joutunut sen eteen tekemään. Visioita kohti ja "evolution I" alkaapi menee kasaan päin. Paljon on pitäny kori ja osa muutoksia väkertää ja tehdä. Paras muutos on tekniikan huollettavuus ja paljon on kehitys osia mielessä jo jatkoon. Sisäpuoli jää nyt vielä toistaseksi maalaamatta kun kaaritus on siirtynyt enstalvelle. Loppukesään on vielä aikaa ja toivon et pääsen ensitestiä jo vähän maistelee 😋
Kone on nyt pajalla ja huoltoa vaille. Cosworth sierran alusyylärin hankinta oli hyvä idea, pysyypähän moottori viileänä kelillä kuin kelillä. 😊

Ps. Toivotaan että viimeistään kun muutamia kisoja on alla, niin ihmisten kiinnostus herää 😜

Kevät olikin melko kiireistä rumbaa opinnoissa ja vähän motivaatiotakin täytyi tähän urakkaan hakea, hiljasta on ollu.. ...
06/06/2019

Kevät olikin melko kiireistä rumbaa opinnoissa ja vähän motivaatiotakin täytyi tähän urakkaan hakea, hiljasta on ollu.. No nyt ollaan koritöiden osalta jo pikkuhiljaa loppu suoralla, m***a 12h päivää takana, että on saanu tämän parsittua pikkuhiljaa läjään.. ehkä kesällä sittenkin pääsee jo testiä ajaan.. 😀😋 no tekemistä riittääpi.. 😪😫 kohta ei oo enää ruostetta!!!!

Lomalla pääs vähän taas touhuilee. Säädin ajoasennon kohdillee, rattiputki tuli kiinnitettyä uudelleen vähän alemmas ja ...
06/03/2019

Lomalla pääs vähän taas touhuilee. Säädin ajoasennon kohdillee, rattiputki tuli kiinnitettyä uudelleen vähän alemmas ja penkki sovitettua lopulliseen paikkaan. Sain myös focuksen taka navat paikalleen, ja uudet satulat, jarru tehoa pitäs löytyä huomattavasti enempi. Rumpujarrut päivitty RS focuksen 280mm jarru levyihin. Kojelautaakin piti mallata jo paikalleen, seuraavaks ois vähän mietittävä mistä turvakaaren sivukaari lopullisesti menee. Kojelauta tulee nukattua pinnasta. Keulan pohjalevy/ilman ohjaimelle tein pohja kiinnikkeen. Käsijarru tulee luultavasti jarrusylinterillä myös, mikä tulee takapään jarrulinjaan. Kyllä se täs taas vähän etenee, kiva tossa kabiinissa pli jo vähän fiilistellä.. 😋😋

Osoite

Syvänniemi
70570

Puhelin

+358442708660

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita JPH Motorsport :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa